Remontointi sai alkunsa Vaajakoskelta
Perheellämme on paljon muuttoja takana eri puolille Suomea, mutta muuttojen yhteydessä olemme tehneet vain pintaremontteja, kunnes ostimme Vaajakoskelta vuonna 1993 valmistuneen omakotitalon. Minä pidin koulussa veistotunneista ja rakensin kotona pari sataa muovista pienoismallia, jotka vaativat tarkkaa kättä ja maalaamista. Lennokkikerhossa rakensin useita lentäviä koneita, mutta tämä kaikki rakennusharrastus ei johtanut remontointiin ennen Vaajakosken talon hankintaa.
Ammattitaitoinen ystävämme suunnitteli taloon ison remontin, joka edellytti minulta ensin suuria purkutöitä ja myöhemmin puusepän avustamista kuukausien ajan, mikä oli erittäin opettavaa. Laskuja maksellessa aloin miettiä, että mitähän kaikkea itse osaisi tehdä itse niin, että työn jälkeä kärsisi katsoa vielä jälkikäteenkin.
Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin aloitimme talossa toisen remonttikierroksen, jota ohjasi sisustussuunnittelija. Pintaremonttien laatu nostettiin uudelle tasolle, jolloin sain parin vuoden ajan lisää harjoitusta väreistä, maalaamisesta ja tapetoinnista.
Vanha hirsitalo nosti rimaa
Remontointi nousi aivan uudelle tasolle, kun komentajakauteni alussa 2014 vuokrasimme huonokuntoisen mökin Melkin saaresta. Talon virallisessa 14-sivuisessa kuntotarkastuksessa todettiin sen olevan rakennettu joskus vuoden 1900 jälkeen. Kuuden vuoden tyhjillään olon jälkeen talo oli merkittävän kunnostuksen tarpeessa. Kiinteistön omistaja kunnosti käyttökieltoon laittamansa hormit, sähköt ja putkistot, mutta meille jäi romujen sekä pilalla olevien seinämateriaalien purkaminen ja remontointi, mikä sitten kestikin neljä kevättä ja kesää.
Sisustussuunnittelijamme Jyväskylästä valitsi vanhan ajan maalikartoista yli satavuotiaaseen taloon sopivat maalisävyt. Me toimme saareen kaikki vanhaan hirsitaloon sopivat kalusteet, joita tarvittiin aika paljon. Tapettien, pinkopahvien, muovimattojen ja lastulevyjen alta paljastui onneksi tervettä seinäpaneelia ja lattiahirsiä, joita kyettiin työstämään. Työstämistä riittikin todella paljon.
Seinistä vedettiin tuhansia nauloja, joiden reiät piti sitten paklata ja hioa ennen pohjamaalausta ja lopullista maalausta. Vanhojen hirsilattioiden tasoitteet osoittautuivat erityisen työläiksi poistaa ennen hiomista ja lakkaamista. Huone huoneelta taito kasvoi, tosin vaatimustasokin kohosi samalla vauhdilla. Viimeiset huoneet olivatkin jo aika hienoja lattiasta kattoon.
Mittavin ennallistamisprojektimme alkoi
Muutama vuosi ennen viisivuotisen komentajakauteni päättymistä aloimme puolisoni kanssa kiertää pääkaupunkiseutua asuntoa etsimässä. Alotimme Kirkkonummen ja Espoon suunnalta, mutta laajensimme etsintää myöhemmin myös Helsingin itäpuolelle Porvoon ja Sipoon suuntaan. Meillä oli ollut noin puoli vuotta Sipoon Nikkilästä iso vanha hirsitalo seurannassa, kun maaliskuussa 2019 huomasimme talon hinnan pudonneen merkittävästi. Teimme Nikkilän mielisairaalan ylilääkärin entisestä virka-asunnosta kaupat keväällä.
Ennallistamisprojekti alkoi jälleen purkamisesta: purettiin tapetit, pinkopahvit, muovimatot ja lastulevyt, jotta talon hirsirakenteet saatiin näkyviin. Sähköjärjestelmä oli käyttökiellossa, joten sekin piti rakentaa kokonaan uusiksi. Tässä talossa uusittiin huonoja seinähirsiä noin 55 metriä, jotta kaikki ulkoseinät saatiin kuntoon. Artesaanipuuseppä entisöi talon 37 alkuperäistä sisäovea.
Tuttu sisustussuunnittelijamme teki tähän mennessä suurimman suunnittelutyönsä, jotta suojellun talon ennaalistamisremontointi olisi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan talon luonnetta kunnioittavaa. Saaressa olevasta vielä vanhemmasta hirsitalosta alettiin syksyllä 2020 siirtää tyyliltään sopivia kalusteita hiljalleen valmistuvaan taloon, joka alkoi muuttua kodiksi.
Nyt olemme puolisoni kanssa asuneet Villa Jokilaaksossa reilut kaksi vuotta. Talon puutarhakin on laitettu Mustialan arboretumin puutarhasuunnittelijan tekemän suunnitelman mukaiseen kuntoon. Halusin jakaa remontointikokemuksia, joten laitoin kuvia työvaiheista sosiaaliseen mediaan, jossa ne saivat hyvin huomiota. Kesällä 2021 median edustajat kiinnostuivat talosta, jolloin me jouduimme tekemään periaatepäätöksen siitä, pidämmekö kokemuksen tiedot itsellämme vai kerrommeko niistä muille vanhoista hirsitaloista kiinnostuneille – valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.
Olen luonteeltani sellainen, että haluan laittaa näkemäni epäkohdat kuntoon, mikä pätee myös huonossa kunnossa oleviin hirsitaloihin, jos ne vielä ovat pelastettavissa. Mielestäni kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita ja rakennuksia tulee vaalia, korjata ja kunnostaa. Se on velvollisuutemme tuleville sukupolville, jotta hekin voivat kokea vanhan kulttuurimaiseman erityisluonteen ja sen tuoman mielihyvän.